Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Erä III kaatui jatkoajalla

 
Erä III kaatui jatkoajalla

Varsin runsaslukuinen yleisö oli tullut seuraamaan viihdyttävää ja tasokasta salibandyottelua Linnanmaan liikuntahallille sunnuntai-iltapäivänä. Katsojat saivatkin rahoillensa vastinetta kun OLS äityi esittämään kauden parasta peliään jatkoajalle venyneessä ottelussa, jossa OLS korjasi pistepotin lukemin 3-2.

Ensimmäinen erä oli oululaisten hallintaa ja Erä III joutui vain poistamaan palloa puolustusalueeltaan. Henna Ilmola jatkoi maalitehtailua apinan tiputtua selästä edellisenä päivänä ja siirsi OLS:n 1-0 johtoon ylivoimalla. Eräläiset pääsivät erän lopun lähestyessä yhä enemmän peliin mukaan ja tasoittivatkin erätaukotilanteeksi 1-1 maalinedushässäkän jälkeen.

Jos ensimmäinen erä oli kotijoukkueen hallintaa, niin toisessa osat vaihtuivat päälaelleen ja vieraat pyörittivät palloa OLS:n puolustusalueella. Toista erää oli pelattu vain neljä minuuttia kun Anna Yli-Kojola siirsi tulisella vedollaan Erän 2-1 johtoon. Hieman pelin puolivälin jälkeen Anu Heikkinen toi OLS:n peliin mukaan sijoittamalla tyylikkäästi ilmapallon maaliin. Tasatilanteessa lähdettiin tauolle.

Kolmas erä oli jälleen lievää OLS:n hallintaa, mutta maaleja ei erässä nähty, joten siirryttiin nälkäisten toimitsijoiden iloksi jatkoajalle. Kauaa ei heidän tarvinnut nälkäänsä enää pidätellä sillä ajassa 62:08 Emmi Niemelä paukutti pallon maaliin Annukka Häklin ja koko kentällisen hienosta esityöstä. OLS:lla oli siis loistava neljän pisteen viikonloppu minkä turvin joukkue nousi sarjataulukossa neljänneksi maajoukkuetauolle siirryttäessä.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Alkukauden ajan Sveitsin NLB-liigassa UCH Sarganserlandia edustanut Kalle Keskitalo liittyy OLS:n riveihin toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella. Sveitsissä pelit ovat koronatilanteen vuoksi tauolla, joten Keskitalo on ollu jo tovin kotiseudullaan Oulussa.

Lue lisää
Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Naisten Salibandyliigajoukkueen valmennus uudistuu kokonaan ja joukkueen päävalmentajana aloittaa Petri Turunen.

Lue lisää
Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on yhteisharjoittelun osalta vielä jäissä, mutta taustalla joukkueen kasaaminen on edennyt lähes päätepisteeseensä.

Lue lisää
Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Miesten edustusjoukkueen toissakauden kapteeni Mikko Saarnio palaa Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen OLS:n miesten paitaan. Saarnion sopimus Luistinseuran kanssa on yksivuotinen.

Lue lisää
Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

OLS Salibandy on valinnut uudeksi päätoimiseksi työntekijäksi SB Vaasassa kaksi viime kautta miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja seuratyöntekijänä toimineen Jani Lipsasen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää