OLS voitti SB-Pron kotonaan
Hikisestä alkulämpimästä huolimatta ensimmäinen erä meni täysin ilman tilastomerkintöjä, vaikka juuri 30 vuotta täyttänyt kuuluttaja Ulla oli hionut äänihuulensa maali-iloittelua varten. Peli ei silti ollut tylsää, kuten kauden ennätysyleisökin totesi, sillä pallo liikkui iloisesti, jopa sählymäisesti, päästä päähän välillä myös kohtalaisen kontrolloidusti. OLS:lla oli pari avopaikkaa, mutta Pron maalivahti Laura Loisa oli lois(t)ava ja maskikin oli muurina. Toka erä alkoi sitten huonommin ja niin Pro pääsikin kohta juhlimaan avausosumaa, kun merkkaus petti ja Eerika Suominen pääsi läsäyttämään Anne Haapasalon esityöstä. OLS:n yrittäminen muuttui pakkosellaiseksi ja hyökkäyspeliä vaivasi hengettömyys. Joitakin paikkojakin luotiin, mutta taas Loisa vei voiton. Kolmanteen erään OLS yritti nostaa suoritustasoaan. Uskoa riitti ja se palkittiin, kun heti erän alkuun Annukka Häkli terästäytyi ja pisti perinteisen Classic-vaparin riparista tilanteeksi 1-1. Sitten alettiinkin pelaamaan varsinaista jännitysnäytelmää sillä paikkoja oli puolin ja toisin. OLS vei lopulta kalkkiviivoilla tikkarin Pron suusta, kun Elisa Mild sijoitti Annukka Häklin kulmasta lähettämän lätyn maaliin. Voi sitä iloa ja riemua! Pro otti moken pois ja teki kaikki oikeat liikut, ja paha tilanne saatiinkin aikaan, kun Pälvi Kopola otti jäähyn käsipelistä. 6 v 4 ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja näin pisteet Ouluun, ja niiden myötä eiköhän myös pleijaripaikka. OLS:n hahmo oli läpi ottelun upeasti torjunut Marjo Lukkari, joka myös kolmella veikkauspisteellä palkittiin. |
Takaisin edelliselle sivulle