OLS Naiset haastavat Suomen mestari Classicin välierissä
OLS Naiset kohtavat välierissä runkosarjan voittaneen tamperelaisen Classicin, joka on myös hallitseva Suomen mestari. Tämän kovempaa vastusta OLS ei siis olisi juuri voinut saada historiallisiin ensimmäisiin välieriinsä. Classic vei oman puolivälieränsä Porvoon salibandyseuraa vastaan puhtaasti 3-0 maalierolla 26-7. Tamperelaiset miehittävät myös playoffien pistepörssin kärkisijoja, heidän rintamansa viiden parhaan joukossa pystyy rikkomaan vain OLS:n maalipyssy Emmi Niemelä, joka on kolmannella sijalla tehoin 7+0. OLS:han selvisi välieriin lopulta pisimmän kaavan kautta kun Erä III kaatui vasta viidennen ottelun jatkoajalla. Näin ollen Classicille on jäänyt viikko enemmän aikaa valmistautua välieräsarjaan, tosin siinä ajassa ei ihmeitä ehditä tehdä ja näissä peleissähän ei väsymystä tunneta. Classic on otteluparin selvä ennakkosuosikki eikä OLS:lle suuren yleisön joukossa annettane paljonkaan toivoa finaalipeleihin pääsylle. Kuitenkin tosipeleissä on nähty yllätyksiä aiemminkin eikä taitavampi joukkue välttämättä aina voita vaan se, jolta löytyy lopulta enemmän tahtoa. Ensi lauantaista lähtien nähdään pystyykö pohjoisen viima horjuttamaan vakaasti ja pitkään omalla paikallaan seisonutta jättiläistä. OLS Naiset - Classic su 26.3. klo 17:00 Linnanmaan Liikuntahallissa Tervetuloa kannustamaan keltapaidat kotivoittoon viime kauden Suomen mestarista! |
Takaisin edelliselle sivulle