Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OLS:n naiset kaatoi Kooveen sunnuntaina

 
OLS:n naiset kaatoi Kooveen sunnuntaina

Yöllisen bussimatkustuksen jälkeen OLS asteli kotiyleisön eteen tarkoituksenaan lähettää tamperelainen Koovee kotimatkalle ilman pisteitä. Ensimmäisen erän hyvän pelin myötä tuo tavoite onnistui kun OLS paukutti palloa maalitolppien väliin kahdeksan kertaa. Kun Kooveekin onnistui neljästi, kirjattiin loppulukemiksi 8-4.

Koovee siirtyi ensimmäisessä erässä jo kahden minuutin pelin jälkeen 0-1 johtoon nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. OLS toipui kuitenkin takaiskusta ja vain vajaa minuutti myöhemmin juhlittiin kotijoukkueen avausmaalia. Tämän jälkeen OLS otti ohjat käsiinsä ja vei peliä vieraiden ihmetellessä vieressä. Kuusi minuuttia myöhemmin valotaululla paistoivat 4-1 lukemat Annukka Häklin onnistuttua kahdesti ja Elisa Mild kerran. Vaikka Koovee kavensi tilanteeksi 4-2, oli Henna Ilmolan voittomaali viimeinen niitti tamperelaisten yritykseen. Erän toisella puoliskolla ei maaleja nähty joten kahvitauolle siirryttiin 5-2 lukemissa.

Toisessa erässä kentällä näkyi kaksi väsynyttä joukkuetta. Ensimmäisen erän kotijoukkueen hienot syöttökuviot oli jätetty pukukoppiin ja palloa raahattiin yksinään vuorotellen eri pelaajien toimesta. Vaikka pelin taso laski selkeästi ensimmäisestä erästä, nähtiin myös toisessa erässä muutama maali: ensin Marjut Mäkelä laukoi tutulta tontiltaan ylivoimalla pallon maaliin ja erän lopulla Henna Ilmola teki päivän toisensa. Erätaukoa lähdettiin kuluttamaan 7-2 lukemissa.

Kolmas erä ei sekään suuria pelillisiä hienouksia tarjonnut. Kooveen Tiina Lehto oli kuitenkin pelipäällä ja onnistui kolmannessa erässä kahdesti. Tämä johti päivän ensimmäiseen hattutemppuun.  OLS:n Henna Ilmola ei halunnut jäädä kaveria huonommaksi vaan paukutti kolmannen maalinsa Kooveen maalivahdin hyvällä avustuksella ajassa 59:34. Loppulukemat siis 8-4 ja tamperelaiset tyhjin käsin bussinpenkkiä kuluttamaan.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Alkukauden ajan Sveitsin NLB-liigassa UCH Sarganserlandia edustanut Kalle Keskitalo liittyy OLS:n riveihin toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella. Sveitsissä pelit ovat koronatilanteen vuoksi tauolla, joten Keskitalo on ollu jo tovin kotiseudullaan Oulussa.

Lue lisää
Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Naisten Salibandyliigajoukkueen valmennus uudistuu kokonaan ja joukkueen päävalmentajana aloittaa Petri Turunen.

Lue lisää
Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on yhteisharjoittelun osalta vielä jäissä, mutta taustalla joukkueen kasaaminen on edennyt lähes päätepisteeseensä.

Lue lisää
Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Miesten edustusjoukkueen toissakauden kapteeni Mikko Saarnio palaa Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen OLS:n miesten paitaan. Saarnion sopimus Luistinseuran kanssa on yksivuotinen.

Lue lisää
Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

OLS Salibandy on valinnut uudeksi päätoimiseksi työntekijäksi SB Vaasassa kaksi viime kautta miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja seuratyöntekijänä toimineen Jani Lipsasen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää