Sun Volley vapautuneesti voittoon
Hallitseva mestari Sun Volley pelasi vapautuneesti lauantaina kotonaan eikä se ottanut joensuulaisia liigajumboja Liiga-Rientoa rientoihinsa mukaan. Sun Volley ratkaisi pelin suoraan kolmessa erässä (25-12, 25-20, 25-20). - Tärkeintä oli, että saimme kolme pistettä. Alku oli meiltä hyvä. Asenne oli kohdillaan. Syöttö kuitenkin heikkeni ja päästimme vastustajan vastaanoton liian helpolla. Ensimmäisen ja toisen erän ratkaisimme jo erän puolessa välissä, eikä vastustaja päässyt enää peliin mukaan, Sun Volleyn päävalmentaja Sami Kurttila kommentoi. Tasaisen vahvasti pelannut Sun Volley ei päästänyt vastustajaa johtoasemaan kuin kerran pelin aikana, silloinkin vain pisteen päähän. Vahvoja esityksiään jatkanut kapteeni Anssi Hakala kiitteli joukkueensa peli-ilmettä. - Ensimmäinen vapautunut peli itseltäni ja koko joukkueelta. Näytti siltä, että jokainen nauttii pelaamisesta. On helppoa pelata, kun joukkuekaverit pelaavat hyvin. Meidän joukkueessamme ei ole heikkoa lenkkiä. Sami Kurttila peluutti koko miehistöarsenaaliaan Marko Ahoa lukuun ottamatta. - Pystyimme jakamaan rasitusta eri pelaajille keskiviikon CEV-cup:n ottelua silmällä pitäen. Meidän vahvuutemme on miehistön laajuus. Jos jollakin ei peli kulje, pystymme heittämään uuden miehen kentälle. - Aloitimme todella huonosti. Eka erässä emme pelanneet ollenkaan. Toisessa erässä heräsimme hiukan ja kolmannessa erässä pelasimme hyvin. Jokainen piste on meille tärkeä, jotta saamme luotua positiivista ilmapiiriä joukkueemme sisällä. Ja jokaisessa pelissä pelaammekin aina paremmin kuin edellisessä, tasan viisi kuukautta Suomessa asunut Liiga-Riennon päävalmentaja Alexander Endzin analysoi. Anssi Hakala teki oululaisista 20/+16 ja hakkuri Janne Kangaskokko 12/+3. Joensuulaisista Joni Savimäki teki 12/+4, Nerio Cedeno 7/+3 ja Nathan Bennett 7/+7. Sun Volleyn pelaajilla on edessään unelmiensa pelit, kun keskiviikkona 17. marraskuuta puhalletaan käyntiin CEV-cup:n ensimmäinen ottelupari Ouluhallissa. Sun Volley saa vastaansa viisinkertaisen Puolan liigan mestarin ZAKSA Kedzierzyn-Kozle:n. |
Takaisin edelliselle sivulle