Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tiikerilauma Ouluun Ettan vieraaksi

Tiikerilauma Ouluun Ettan vieraaksi

Kokkolassa huomattiin viisi vuotta sitten, että lentopallolla on markkinarako. Huomattiin, että alueella on perinteitä, nuorisotyötä ja kiinnostusta alueen kehittämiseksi. Huomattiin, että lentopallo antaa siihen mahdollisuuden ja 40 vuotias seura elvytettiin uudelleen.

Kokkolassa tuli yrityselämä täysillä mukaan ja niin saatiin heti kättelyssä sellainen talouspohja, että nousu liigaan tapahtui ja ensimmäisen liigakauden taaperruksen jälkeen tuli 2013 Suomen mestaruus ja 2014 hopeaa. Yleisö on hullaantunut Tiikereitten esityksiin ja niinpä Kokkolan katsomot ovat liigan suurimmat.

Tiikereitten valmentaja on jo kolmatta kautta Tommi Tiilikainen. Pelaajisto vilisee maajoukkueesta tuttuja kasvoja. Värikkäin ja tehokkain persoona on "lelu" Olli Pekka Ojansivu. MM-kisoissa oli mukana myös Tommi Siirilä. Liberotontilla pelaa toissa vuonna maailmanliigan parhaimmistoon rankattu Pasi Hyvärinen. Maajoukkueen pitkäaikainen pelaaja Matti Hietanen on elämänsä kunnossa. Passari on amerikkalainen Steven Kehoe. Kun joukkoon lisätään latvialainen Roman Sauss, voidaan sanoa, että tähtisikermä on valmis.

Etta kohtaa tähtisikermän haastajana. Alla on kaksi tappiota, vieraissa Korsolle ja kotona kärkijoukkue Lekalle. Joukkue on valmistautunut kohtaamaan Kokkolan Tiikerit haastajan asenteella, joka on, yksikään pallo ei putoa omalle kenttäpuoliskolle. Joukkue on harjoitellut hyvin ja vaikka Markku Huuskonen on poissa pelistä, on viimeisessä voitto-ottelussa Raisiossa Markun paikan täyttänyt Sampsa Aitta valmistautunut kohtaamaan huippukovat vastustajat.

Viime kohtaaminen tapahtui Suomen Cupin merkeissä kolme viikkoa sitten Kokkolassa. Sen ottelun Tiikerit voitti 3-1.

Seuraavat kotiottelut ovat Etta-Sampo 6.11., Etta-Korso su 9.11. tämä ottelu pelataan Raahessa ja Etta-Valepa 22.11. joka ottelu pelataan uudessa Kastellin monitoimitalon hallissa.

ETTAn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Lentopalloseura Etta ry - logo

Etta - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ettan joukkue kasassa - Sorvoja jatkaa ja Hänninen sopimukseen

Ettan joukkue kasassa - Sorvoja jatkaa ja Hänninen sopimukseen

Etta on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen hakkuri Ville Sorvojan kanssa.

Lue lisää
Väisänen jatkaa ja uusi nuori lupaus Ettaan

Väisänen jatkaa ja uusi nuori lupaus Ettaan

Etta on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen viime kaudella joukkuetta kipparoineen keskitorjuja Markus Väisäsen kanssa. Jäppiläläislähtöinen Pieksämäen Tsempin kasvatti aloittaa jo viidennen kautensa oululaisseuran riveissä.

Lue lisää
Niko Haapakoski lentopalloilemaan Kyprokselle

Niko Haapakoski lentopalloilemaan Kyprokselle

Miesten lentopallomaajoukkuessa kolmen viime vuoden aikana esiintynyt ja Ettan viime kaudella Mestaruusliigassa hopealle passannut Niko Haapakoski pelaa ensi kaudella Kyproksen liigassa esiintyvän Anorthosis Famagustan riveissä.

Lue lisää
VaLePa meni Suomen cupin finaaliin kaatamalla hyvin taistelleen ETTA:n

VaLePa meni Suomen cupin finaaliin kaatamalla hyvin taistelleen ETTA:n

Oululainen ETTA taisteli hienosti lentopallon miesten Suomen Cupin välierässä Kupittaan palloiluhallissa, mutta vastassa ollut Vammalan Lentopallo käänsi pelin vakuuttavasti itselleen. VaLePan voittonumerot olivat 3-1.

Lue lisää
Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Tappiottoman Kokkolan Tiikereiden passari Steven Kehoe ja naistenliigakakkosen HPK:n yleispelaaja Keao Burdine on valittu lentopallon Mestaruusliigan tammikuun Kuukauden pelaajiksi.

Lue lisää
Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Miesten lentopallon Suomen Cupin välieräparien arpa oli oikukas. Se heitti Hämeenlinnassa tapahtuneessa arvonnassa vastakkain liigan kärkikaksikon Kokkolan Tiikerit ja VaLePan.

Lue lisää