Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KooKoo pisteittä kotiin pohjoisesta

 
KooKoo pisteittä kotiin pohjoisesta

Ylilatautumisen jälkeen toisen erän ilmiömäisesti pelannut Kiekko-Laser lähetti kouvolalaiset kotiin tyhjin käsin lukemin 6-4. Kotkapaitojen riveistä löytyi monta onnistujaa, niistä yhtenä joukkueen parhaana pelaajana palkittu Tomi Ståhlhammar (2+0).

Ensimmäisen erän alku näytti lupaavalta. Ottelu ehti vanheta vain 11 sekuntia ja aloitusvoiton ottanut Ville-Matti Koponen antoi syötön Joonas Ryynäselle, joka laukoi isännät 1-0 johtoon. KooKoo vastasi takaisin vain puolitoista minuuttia myöhemmin Toni Niemen ylivoimaosumalla. Erän lopulla Kiekko-Laser pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa, mutta tuloksetta. Rangaistusten jälkimainingeissa KooKoo meni 2-1 johtoon erän viimeisellä minuutilla.

Ottelussa oli vauhtia ja kiekkoa pelattiin päästä päähän heti pelin alusta lähtien ja pelitilanteiden jälkeiset nahinat viestivät tunnelman olevan korkealla. Toinen erä oli ylivoimaisesti Kiekko-Laserin. Jälleen loistavasti pelannut Jyri Junnila (1+2) toi kotkapaidat tasoihin kahden miehen ylivoimalla. Vain minuuttia myöhemmin Janne Niva onnistui myös ylivoimalla. Myös Kiekko-Laserin alivoima toimi hyvin ja oli rohkeaa, kun maalintekopaikkoja syntyi niin Tomi Peltosen, Iiro Memosen ja Koposen alivoimahyökkäyksistä. Memonen toi isännät 4-2 johtoon erän puolivälissä.

KooKoo vaihtoi neljännen osuman jälkeen maalilla pelanneen Mikko Rämön Tommi Virtaseen. Ei ollut Virtasenkaan peli-ilta paras mahdolllinen, kun ensimmäisestä hyökkäyksestä kiekko meni selän taakse. Kuuden minuutin sisällä Kiekko-Laser oli tehnyt neljä maalia, kun Ståhlhammar onnistui ajassa 29.52 illan ensimmäisen kerran. KooKoon toinen erä kaatui jäähyilyyn. Eemeli Koskelainen sai päähän kohdistuneesta taklauksesta 5+20 minuuttia. Myös Kiekko-Laser otti pelissä kahdeksan kaksiminuuttista. Neljällä neljää vastaan pelattaessa erän loppupuoliskolla Ståhlhammar teki toisen maalinsa ja kolmanteen erään lähdettiin Kiekko-Laserin johtaessa 6-2.

KooKoo tuli pelin viimeiselle 20-minuuttiselle kovalla vauhdilla. Kiekko-Laser laittoi kampoihin kuitenkin hyvin ja kouvolalaiset jäivät kahden maalin päähän. KooKoon takaa-ajosta vastasi Matias Perkkiö. Hän teki 6-3 kavennusmaalin ja syötti vielä joukkueen viimeisen osuman. Kiekko-Laserilla oli vielä muutamankin kerran mahdollisuus lisätä illan maalisaldoa, kun KooKoo haki kavennusta ilman maalivahtia. Tällä kertaa pelaajat tarjosivat kuitenkin vain syöttelynäytöksen katsojille illan päätteeksi.

Kotijoukkueen päävalmentaja Mikko Manner kiitteli omiensa toista erää. "Ensimmäisessä erässä lataus meni överiksi ja tuskaisia oltiin. Toinen erä oli positiivista taistelua ja onnistumisia. Kolmas erä oli taas huonoa pelaamista meiltä. Oltiin vähän pulassa välillä ja pelistä tuli vielä oikein taistelu. (Antti) Rautiolan muutamat kovat torjunnat tarvittiin pelin lopussa", Manner totesi pelin jälkeen.

Kiekko-Laserin osalta pelit jatkuvat keskiviikkona, kun joukkue kohtaa viikon ainoassa pelissään Kajaanissa Hokin. KooKoo isännöi nuoria Leijonia tiistaina.

Mestiksen (Reija Poutanen) tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Kiekko-Laser - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää