Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

U20-maajoukkue riisti pisteen vahvalta kotijoukkueelta

 
U20-maajoukkue riisti pisteen vahvalta kotijoukkueelta

Kiekko-Laser isännöi pohjoisen kiertuetta aloittelevaa Suomen U20-maajoukkuetta vauhdikkaassa kiekkoillassa. Isäntien todella vahva ottelun loppupuolisko toi lopulta kaksi pistettä voittomaalikilpailun kautta ja nousi loppulukemilla 4-3 (1-2, 1-1, 1-0, 0-0) Mestiksen sarjakärjeksi.

Pikkuleijonat olivat alussa terävämpinä, kun isännät eivät tahtoneet kyetä vastaamaan leijonapaitaisten kovaan liikkeeseen. Kentällinen toisensa jälkeen vei peliä kohti Antti Rautiolan vartioimaa Kiekko-Laserin maalia, eikä ottelun avausmaalia tarvinnut kauaa odotella. Ensimmäisen esiintymisensä Mestis-tasolla tehnyt oululainen Tomi Körkkö (Kärpät A-jun.) laukoi vieraat tarkasti johtoon Miika Roineen syötöstä siirretyn rangaistuksen aikana.

Isännät pääsivät takaiskun jälkeen hieman paremmin rytmiin mukaan, mutta maalinteosta vastasi jälleen pikkuleijonat. JYPin kasvatti Janne Kumpulainen ohjasi hyvän pelin pelanneen puolustaja Tommi Kivistön kovan ohjurin aivan isäntien maalin ylänurkkaan, eikä Rautiola voinut takaiskulle mitään. Keskushyökkääjä Eetu Koski keräsi toisen syöttöpisteen maalista.

Kiekko-Laser vastasi tuleen tulella jo seuraavasta vaihdosta. Isäntien neloskentällinen nosti peliä vahvasti ja pelasi suoraan maalille, josta keskushyökkääjä Jussi Nättinen sai siirtää kiekon tyhjään maaliin ketjukavereiden Antti Maaningan ja Janne Nivan esityöstä.

Ote siirtyy

Toisen erän alussa vierailijoiden kova liike tuntui taas olevan liikaa isännille. Vaikka pikkuleijonat ehtivät kärsiä yhden rangaistuksenkin erän alkupuoliskolla ei vahva ote pelitapahtumista jättänyt selittelyille sijaa siitä, että kuka käskee ja määrää. Lopulta jo mainitun rangaistuksen kärsinyt Ässien A-junioreita edustava Santeri Halme pääsi viemään vieraat johtoon Samuli Kankaanperän ja Mikael Salmivirran esityöstä. Kiekko-Laserin puolustus ja Rautiola saavat ottaa maalin kyllä täysin omaan piikkiinsä, sillä niin yksin Halme oli unohdettu aivan maalin eteen.

Erän puolivälin krouvin tienoilla alkoi näkyä selvästi, että isännät ovat viemässä käskijän roolia pelitapahtumissa. Oskari Hakomän kentällisen toiseen laitaan siirretty Aku Joki-Erkkilä sivalsi kavennuksen Hakomäen vahvan esityön seuraksena, eikä hikisen iltapuhteen tehnyt Jonathan Iilahti pikkuleijonien veräjällä voinut tarkalle ja kovalle laukaukselle mitään. Ketjun toinen laitahyökkääjä Ville Rajala keräsi Hakomäen lisäksi syöttöpisteen kavennuksesta.

Isännät pääsivät vielä ylivoimallakin koettamaan tasoitusta, mutta Iilahti piti luukut kiinni lukuisista hyvistä paikoista huolimatta. Erätauolle suunnattiinkin pikkuleijonien maalin johdossa 2-3.

Nuorukaiset jyrän alla

Koko kolmannen erän kuva oli se, että isännät painostavat ja Iilahti seisoo päällään erinomaisesti häntä tukeneen puolustuksen avulla ja pikkuleijonat pääsevät harvoin vastahyökkäyksiin. Ottelussa oli vauhtia lähes käsittämättömän paljon, mutta molempien joukkueiden pelaajat pysyivät hienosti tahdissa mukana ja ottelun kolmas erä tarjosikin erittäin hienoa peliä.

Kotkapaidat eivät näyttäneet löytävän kiekon mentävää reikää muurista nimeltä Iilahti, mutta lopulta Micke-Max Åstenin laitataklauksesta tuomittu rangaistus oli liikaa. Jyri Junnila ja Ville-Matti Koponen petasivat lähes tyhjän maalin Iiro Memoselle, joka kykeni vihdoin ohittamaan Iilahden. Iilahdelle merkittiin 17 torjuntaa 2. ja 3. erässä, mutta kolmannessa erässä pikkuleijonien puolustajat ottivat laukauksia varusteisiinsa vähintään saman verran.

Erän loppu ei lisämaaleja molempien hyvistä paikoista huolimatta tarjonnut, joten jatkoaika häämötti tässä viihdyttävässä ottelussa. Jatkoaika oli entistäkin enemmän coast-to-coast -tyylistä vauhdikasta peliä, mutta maalinteko oli hyvin pelanneiden maalivahtien vuoksi mahdotonta. Lopulta vastassa oli voittomaalikilpailu, jossa onnistujina olivat Josh Boyd ja Tomi Ståhlhammar Kiekko-Laserista, sekä ottelun ensimmäisenkin maalin viimeistellyt Körkkö U20-maajoukkueesta. Ståhlhammarin hienot kiemurat harhautuksessaan ansaitsikin jäädä ottelun voittomaaliksi ja Kiekko-Laser kuittasi arvokkaan lisäpisteen.

Kiekko-Laser nousi kahden pisteen turvin Mestiksen sarjataulukon kärkeen. Pikkuleijonien pohjoisen kiertue jatkuu maanantaina Kajaanissa ja oululaiset isännöivät perjantaina HeKiä.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Kiekko-Laser - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää