Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pelin peruminen osui oikeaan saumaan

 
Pelin peruminen osui oikeaan saumaan

Loppiaisena paukkui Oulussa pakkanen

Loppiaiseksi suunniteltu OLS-OPS siirrettiin pelattavaksi kaksi viikkoa myöhemmin eli keskiviikkona 20.1. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että päätös oli oikea. Pakkanen vaihteli Oulussa eilen iltapäivällä -23 ja -28 asteen välillä hieman paikasta riippuen.

Jää on jälleen railoilla

Pakkalan jää on halkeillut pakkasten takia semmoiseen kuntoon, että sekä OPS että OLS keskeyttivät turvallisuussyistä tiistain 5.1. harjoitukset. Kentällä on suuria, kymmeniä metriä pitkiä ja muutamia senttejä leveitä railoja, joihin pelaajia kaatuili omia aikojaan jatkuvasti. Lisäksi kentällä näkyy paikoittain asfaltti.

Lienee valitettavasti vain ajan kysymys, kun Oulussa joku loukkaantuu jään huonon kunnon takia. Kentän huono pohja lienee suurin syy jään halkeiluun varsinkin kovilla pakkasilla. Myöskään jään päästäminen niin paksuksi kuin se nyt Oulussa on ei edesauta jään kunnossapitoa. 

Elohopea on pudonnut Oulussa nyt jo alle -30 ja helpotusta ei ole luvassa ainakaan torstain ja perjantain aikana. Onneksi viikonlopuksi on Mikkeliin ja Porvooseen luvassa puolet vähemmän pakkasta kuin tällä hetkellä eli "vain" n. -15 astetta.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

OLS:n jääpallon edustusjoukkueen päävalmentajaksi palaa tuttu mies.

Lue lisää
Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina Ouluun saapuu sarjajohtaja Mikkelin Kampparit, joka on saanut kaksi pistettä kaikista kymmenestä pelistään.

Lue lisää
OLS kohtaa lauantaina JPS:n

OLS kohtaa lauantaina JPS:n

Bandyliigassa neljäntenä Oulun Luistinseura saa huomenna vieraaksi viidentenä olevan Jyväskylänseudun Palloseuran.

Lue lisää
OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

Tapaninpäivän jääpalloperinteet jatkuivat Oulussa hieman erilaisissa merkeissä kuin menneinä vuosina.

Lue lisää
OLS kohtaa Tornion

OLS kohtaa Tornion

Tapaninpäivän pohjoisessa kamppailussa kohtaa kaksi huonossa vireessä olevaa joukkuetta.

Lue lisää
OLS voitti sekavan pelin

OLS voitti sekavan pelin

Tämän päivän peli ei ollut jääpalloa parhaimmillaan.

Lue lisää