Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Sarjakärki vierailee Oulussa

 
Sarjakärki vierailee Oulussa

Keskiviikon kärkikamppailu käydään Oulun Raksilassa, missä sarjakärki Jukurit haastaa alkukauden kenties suurimman yllättäjän Kiekko-Laserin.

Oulu on ollut vieraille paha paikka. 12 ottelusta Kiekko-Laser on onnistunut voittamaan kymmenen ottelua – viimeksi Jokipojat lähti kotiin ilman pisteitä. Edellinen kotitappio on lokakuun lopulta, kun Hokki voitti Kiekko-Laserin voittolaukauksilla 3-2-lukemin.

Jukurien kolme edellistä peliä ovat olleet voitollisia. Voitot tulivat TuTo:sta, Sportista ja Jokipojista. Maaliero näissä otteluista on varsin mairea 14-3. Jukurit on viime peleissään parantanut muun muassa maalintekoaan, sillä enää joukkue ei tarvitse montaa paikka yhtä onnistumista kohden.

Ottelussa nähdään kaksi kovaa taistelevaa ja aktiivista joukkuetta. Kiekko-Laser on kotipeleissään onnistunut luomaan monesti hyvän hurmoksen. Kova kotiyleisö on Mestiksen pohjoisen poikien tukena. Jukurien täytyy rikkoa tämä hurmos, mikäli mikkeliläiset haluavat saada pisteitä kotiin vietäväksi. "Jukureita vastaan meidän täytyy liikkua ja puolustaa hyvin, sillä vastassa on joukkue, joka on tehnyt eniten ja päästänyt vähiten maaleja. Maalinedustoilla pitää olla parempi kuin Jukurit", toteaa Kiekko-Laserin puolustaja Teemu Metso.

Metsolle ottelu on varsin erityinen, sillä hän kohtaa ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella entisen seuransa. Mies odottaakin kamppailua innolla. "Onhan se aina spesiaalipeli, kun entistä seuraa vastaan pelaa. Tietysti asian hienoutta lisää se, että vastassa on myös sarja kärki", Metso jatkaa.

Kiekko-Laserin päävalmentaja Mikko Manner odottaa omilta suojateiltaan vahvaa kaksinkamppailupelaamista ja oman maalin suojelemista. "Kaksinkamppailuihin kovaa, nopeasti maalille ja huolellisuutta keksialueella pelattaessa. Omaa maalia pitää suojella ja pelata rohkeasti. Tämä on hieno haaste ja fyysistä ja henkistä energiaa löytyy koko joukkueelta", Manner kertoi ottelupäivän aattona.

Jukurien pelaaminen on ollut tauon jälkeen erittäin vahvaa. Ahnas ja todella liikkuva karvaus on tuottanut monen joukkueen puolustukselle vaikeuksia – varsinkin jos vastustajat ovat hautoneet kiekkoa omalla alueellaan liian pitkään. Myös mikkeliläisten puolustuspeli on parantunut mitä pidemmälle kausi on edennyt.

Kiekko-Laserin riveistä on edelleen poissa Tomi Ståhlhammar, jolle seuraa sairastuvalla tekevät viikonloppuna loukkaantuneet puolustajat Tommi Leinonen ja Mikko Niemelä. Oululaiset saavat kuitenkin täyden kokoonpanon otteluun, sillä hyökkääjistöön palaavat Oskari Hakomäki ja Joonas Komulainen sekä myös Kärppien mukana SM-liigassa ollut puolustaja Nico Lehto. Jukureiden kokoonpano ei liiempiä muutoksia koe. Poissa ovat edelleenkin pitkäaikaispotilaat Petri Lehtonen, Miikka Lindholm, Henry Hietaharju sekä Nicolas Besch.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Kiekko-Laser - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Aku Räty tekee paluun Kärppäpaitaan

Aku Räty tekee paluun Kärppäpaitaan

Hyökkääjä Aku Räty on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen Kärppien kanssa. 23-vuotias kärppäkasvatti pelasi edellisen kerran keltamustissa kaudella 2021-2022.

Lue lisää
Kärpät vahvistaa rivejään kultamitalisteilla

Kärpät vahvistaa rivejään kultamitalisteilla

Kärpät on solminut pelaajasopimukset hyökkääjä Matyá¹ Kantnerin sekä puolustaja Tuomas Salmelan kanssa.

Lue lisää
Tuore Suomenmestari Karjalainen Kärppien päävalmentajaksi

Tuore Suomenmestari Karjalainen Kärppien päävalmentajaksi

Kuopion KalPan kuluneella kaudella 2024-2025 mestaruuteen luotsannut Petri Karjalainen on Kärppien uusi päävalmentaja. Seuran ja valmentajan välinen sopimus on kaksivuotinen.

Lue lisää
Huippusentteriksi maailmalla kasvanut Viljami Marjala palaa Kärppiin

Huippusentteriksi maailmalla kasvanut Viljami Marjala palaa Kärppiin

Kärpät on solminut sopimuksen hyökkääjä Viljami Marjalan kanssa. Sopimus on muotoa 1+1 vuotta sisältäen option kaudesta 2026-2027.

Lue lisää
Eemil Erholtz Kärppiin

Eemil Erholtz Kärppiin

Kärpät vahvistaa rivejään paluumuuttaja Eemil Erholtzilla. Seura ja hyökkääjä ovat solmineet 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Niklas Rubin Kärppien maalinsuulle

Niklas Rubin Kärppien maalinsuulle

Kolme edelliskautta Porin Ässiä edustanut Niklas Rubin vartioi ensi kaudella Kärppämaalia. Liigan parhaimmistoon kuuluva 29-vuotias ruotsalaismaalivahti on solminut Kärppien kanssa kevääseen 2027 ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää