Kiekko-Laser on Suomi-sarjan mestari 2010
Kiekko-Laser varmisti lauantai-iltapäivänä Suomi-sarjan mestaruuden voittamalla kauden viimeisessä Suomi-sarjan ottelussa VG-62:n. Saadun kolmen sarjapisteen myötä Kotkapaidat karkasivat tavoittamattomaan johtoon sarjataulukossa. Sarjamestaruus on seurahistorian ensimmäinen. Itse ottelu oli yllättävänkin tasainen; VG-62 pelasi fiksusti ja onnistui Kiekko-Laserin pelin jäädyttämisessä hyvin. "Ensimmäinen kymppi oli sellaista peliä, jota joukkueelta odotin", Kotkapaitojen päävalmentaja Teemu Käyhkö pohti pelin jälkeen. "Suoritustasomme on etenkin tämän viikon peleissä ailahdellut pelin sisällä liikaa", Käyhkö kiinnitti huomiota joukkueen epätasaisiin ottleisiin. "Vaikka tiettyyn pisteeseen saakka ymmärrän tämän viikon haasteita keskittymisessä, ei peli silti saa tuolta näyttää", Käyhkö summasi Suomi-sarjan päätösviikon antia. Kiekko-Laser aloittaa Mestis-karsinnat kolmella kotiottelulla, joista ensimmäinen pelataan ensi perjantaina 5. maaliskuuta Oulun Energia Areenalla kello 18.30 alkaen. Vastustaja on Mestiksen runkosarjassa viimeistä edelliseksi sijoittunut HeKi Heinolasta. |
Takaisin edelliselle sivulle