Loukkolan osuma toi voiton OLS:lle
Oulun paikallispelien voitot ovat nyt tasan, kun Luistinseura voitti Palloseuran 5 - 4. Ottelu jatkui jännittävänä aivan loppusekunneille asti. Viime vuonna valkopaidoissa pelannut Jukka Loukkola teki voittomaalin 90 minuutin kohdalla, vain minuutin OPS:n tasoitusmaalin jälkeen. OLS lähti peliin paremmalla sykkeellä. Sen puolustus oli hereillä ja viimeistely toimi. Moskovan MM-kisoihin matkaava Sami Harjuoja teki kymmeneen minuuttiin kaksi maalia. Molemmat syötti Samuli Niskanen, joka tekikin esityön kaikkiaan neljään osumaan. OLS:n puolustus piti kiitettävästi lähes koko ensimmäisen puoliajan. Pari minuuttia ennen vihellystä OPS:n Kimmo Keränen sai kuitenkin kavennettua kulman jälkitilanteesta puoliaikatilanteeksi 3 - 1. Toisen puoliajan alku oli Palloseuran hallintaa. 50 minuutin jälkeen Samuli Koivuniemi kavensi rankkarista ja tunnin pelin jälkeen Aku Pylvänäinen jo tasoitti pelin. Loppu oli kovaa taistelua, jossa OLS oli lopulta parempi ja onnekkaampikin. Palloseuran puolustus avusti viime hetken voittomaalin syntyä. Onneksi tulee tauko OPS hävisi jo neljännen pelin putkeen. Se vetää valmentaja Jari Loukkolan mietteliääksi. Taukoon on tarvetta myös Luistinseuralla. Harjuojan mukaan peli ei ole vielä kohdallaan. Tauolle mennään Narukerän komennossa. OLS nousi OPS:n ohi neljänneksi. OLS:n ottelut jatkuvat perjantaina 5. helmikuuta, jolloin matkataan Palloseuran vieraaksi Pakkalaan. Seuraava kotiottelu on 12. helmikuuta Mikkelin Kamppareita vastaan. |
Takaisin edelliselle sivulle