Janne Mahlakaarto vahvistaa Oulun Palloseura-jp:a
Oulun Palloseura-jp on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen viime kaudella Kakkosta dominoineen Janne Mahlakaarron (28) kanssa. Urallaan 84 liigaottelua RoPS:n, KuPS:n ja FC Hakan paidoissa pelannut Mahlakaarto haki viime kaudella FC Oulun Pallosta uralleen uutta vauhtia ja kipinää. Nyt mies pukee ylleen OPS-jp:n sinipaidan Ykkösessä. - Viime kausi oli tasapainoinen peliajan ja pelipaikan suhteen. Ensi kauteen lähden samalla periaatteella eli tappelemaan peliajasta ja pysyvästä pelipaikasta. Rooli tulee olemaan se, mitä Luiz Antonio haluaa, mutta alustavasti olemme puhuneet alemman keskikentän ja topparin pelipaikoista, Mahlakaarto kertoo. - Ajattelen nyt vain ensi kautta. Ensin tulee seuran menestyminen ja sitä kautta henkilökohtainen menestyminen. Uskon, että pelaamme hyvännäköistä futista, mutta emme tuloksen kustannuksella, hän jatkaa. Mahlakaarto ampui peräti 17 maalia viime kaudella ja voitti Kakkosen C-lohkon Veikkauspörssin, mikä kertoo tasapainoisesta kaudesta. Liigaviheriöillä hän on onnistunut maaliteossa seitsemän kertaa. Ykkösen otteluita hän on pelannut yhteensä 109 AC Oulun ja Tervareiden riveissä. Lisäksi hän on otellut viisi alle 21-vuotiaiden maaottelua. OPS-jp:n päävalmentaja Luiz Antonio oli erittäin tyytyväinen pitkien neuvottelujen tulokseen. - Kun minä lopetin pelaajaurani AC Oulussa, Janne Mahlakaarto pelasi siellä topparina. Muistan, että hän oli lahjakas, taitava, älykäs ja hyvä syöttelijä, joka pystyi avaamaan peliä todella hyvin. Kun sarja loppui viime syksynä, sanoin OPS-jp:n manageri Miika Juntuselle, että Janne Mahlakaarto on ensimmäinen pelaaja, jonka haluan ensi kauden joukkueeseen, Antonio taustoittaa. |
Takaisin edelliselle sivulle