Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pekka Welling tekee paluun AC Ouluun

Pekka Welling tekee paluun AC Ouluun

 

22-vuotias OLS-kasvatti edusti AC Oulua edellisen kerran kaudella 2016. Keskushyökkääjänä parhaiten viihtyvä Welling on pukenut laivastonsiniset paidan päälleen 36 virallisessa ottelussa, joissa on syntynyt neljä maalia, joista viimeisin lauantaina Suomen Cupin ottelussa FF Jaroa vastaan.

Edelliset kaksi kautta Welling on kiertänyt Euroopassa ja viime syksynä oli aika palata takaisin kotikaupunkiin. Jo pidemmän aikaa AC Oulun vahvuudessa harjoitellut Welling ansaitsi sopimuksen pitkän testijakson päätteeksi.

- Oman kylän poika palaa takaisin reissusta. Testijakson aikana Pekka on osoittanut jokaikisessä harjoituksessa valtavaa intohimoa mennä yksilönä eteenpäin ja samalla halua sitoutua joukkueeseen. Pidän tahtotilaa jopa poikkeuksellisena ja me annamme hänelle mahdollisuuden onnistua. Hän on edellistä visiittiä kokeneempi ja voi yllättää monet, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi.

AC Oulun julkinen sopimustilanne 11.2.2019
Aleksi Gullsten
Samuli Leppälä
Lassi Nurmos
Konstantin Belov
Aapo Heikkilä
David Ramadingaye
Juhani Pennanen
Alberto Alvarado Morin
Jere Aallikko
Driton Shala
Alexander Jibrin
Tommi Lindholm
Fugo Segawa
Joni Korhonen
Loorents Hertsi
Samuel Kurttila
Venicio Ferreira
Juuso Kemppainen
Pekka Welling

Lähde: ACOulu.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Edustusjalkapallo AC Oulu ry - logo

AC Oulu - 2018 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018

Ottelut kaudella 2018

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Hercules vahvistui kahdella pelaajalla

Hercules vahvistui kahdella pelaajalla

Hercules on vahvistunut kahdella keskikaistalla viihtyvällä pelaajalla. Syksyllä joukkueeseen liittynyt Lapuan mies Iikka Hirvilammi ja AC Oulu Akatemiassa viime kaudella operoinut Niklas Haataja pelaavat Hercun väreissä kaudella 2021.

Lue lisää
Aapo Kuivila lainalle SJK:sta

Aapo Kuivila lainalle SJK:sta

AC Oulu ja SJK ovat sopineet toppari Aapo Kuivilan lainasopimuksesta AC Oulun riveihin. Lainasopimus kattaa kauden 2021.

Lue lisää
AC Oululle neljä uutta pelaajasopimusta

AC Oululle neljä uutta pelaajasopimusta

AC Oulu on solminut neljä uutta pelaajasopimusta. Maalivahti Tommi Lindholmin sopimus kattaa kauden 2020. Hyökkäyspään tulokkaiden Fareed Sadatin ja Jusif Alin sopimukset sisältävät myös optiot kaudesta 2021. Nuoren oululaislupaus Otso Liimatan sopimus ulottaa kauden 2023 loppuun saakka.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Juuso Kemppaiselle jatkosopimus

Juuso Kemppaiselle jatkosopimus

Laitahyökkääjänä ja -puolustajana parhaiten viihtyvä Kemppainen aloittaa AC Oulussa jo neljännen kautensa.

Lue lisää