Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko nollasi Kärpät vakuuttavalla pelillä

 
Lukko nollasi Kärpät vakuuttavalla pelillä

OTTELUN TEEMA

Lukko on tarkoitushakuisesti parantanut nimenomaan puolustuspeliään, sillä omissa on kolissut liikaa. Ryhdin parannus tuotti jo viime viikon lopulla tulosta, kun kahdessa ottelussa omiin meni vain kolme maalia. Vastaavasti maalinteko hieman tökki noissa otteluissa, joten Kärppiä vastaan oli selvää että parannusta piti tulla juurikin hyökkäyspään tehoihin.

Suunnitelma onnistui täydellisesti, sillä maalilla jo kahdessa edellisessä pelissä vakuuttavasti pelannut Antti Raanta pelasi Lukolle joukkueen kauden ensimmäisen nollapelin, vaikka vastassa oli Vladimir Sicakin, Kamil Krepsin, Martin St.Pierren ja Petr Tenkratin kaltaisia tähtiä. Lukko löi taululle lopulta lukemat 4-0 (2-0, 2-0, 0-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Ehdottomasti parasta osaamista illan matsissa näytti joukkueen puolustuskalusto, hyökkääjien avulla totta kai. Raanta maalilla joutui torjumaan vain parikymmentä kiekkoa, eikä kehiin tarvinnut heittää yhtään maailman luokan torjuntaakaan.

Hyökkäyspäässä on kaivattu onnistumisia laajemmalta taholta kuin kahdelta kärkiketjulta, Kärppiä vastaan pisteille pääsi peräti 12 miestä, joista yhdellekään ei merkattu kahta tehopistettä. Maalinteossa kunnostautuivat Eero Elo, Harri Tikkanen, Lauri Tukonen ja Teemu Nurmi.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun ratkaisu nähtiin käytännössä jo avauserässä, kun Kärpille tarjottiin mahdollisuutta maalintekoon ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana peräti kolmesti ylivoimalla. Raumalaiset tappoivat kuitenkin hyvällä alivoimapelillä Kärppien yritykset ja saivat tästä selvästi lisää puhtia ja itseluottamusta omaan peliinsä.

Lukon rankaisi erässä kahdesti saatuaan ottelun hallintaan. Eero ”sikaranne” Elo räväytti jälleen kerran ranteella yläkulmaan kun sai häviävän pienen hetken kiekon kanssa hyökkäysalueen keskellä. Vain hetki edellisestä ja Harri Tikkanen tulitti siniviivan kulmalta Justin Morrisonin vääntäessä maalin edustalla Kärppäpelurin kanssa, kiekko ohjautui jostain matkalla ja nousi ohi hölmistyneen Petri Koiviston.

Ottelun toinen tehohetki sattui lähes tarkkaan erän verran myöhemmin, kun toisen erän loppupuolella raa’an työn raatajat Tukonen ja Nurmi onnistuivat ohittamaan Koiviston. Tukonen nousi röyhkeästi maalille ja kiekko kimposi ruuhkasta maaliin. Hetken päästä Nurmi haastoi loistavalla liikkeellä Kärppien viisikkoa, laukoi terävästi ja maalin edustalla ollut Miikka Tuomainen potki irtokiekon takaisin Nurmen lapaan. Miehen kymmenen ottelun kuiva putki sai päätöksen.

TULEMAN PITÄÄ

Lukolla on ohjelmassa vielä yksi ottelu ennen maaottelutaukoa. Lauantaina joukkue matkaa Kuopioon KalPan vieraaksi. Tauon jälkeen ensimmäinen kotiottelu on 16.11. kun rakas vihollinen Ässät saapuu Kivikylän Areenalle. Kuumaan paikallistaistoon kannattaa liput hankkia jo nyt!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kärpät hankki kokeneen puolustajan - Rasmus Rissanen kaksivuotisella sopimuksella Ouluun

Kärpät hankki kokeneen puolustajan - Rasmus Rissanen kaksivuotisella sopimuksella Ouluun

Oulun Kärpät on solminut kahden vuoden sopimuksen puolustaja Rasmus Rissasen kanssa. Rissanen siirtyy Kärppiin Ruotsin SHL:stä, missä hän on pari edelliskautta edustanut Linköping HC:ta.

Lue lisää
Eetu Koivistoinen vahvistamaan Oulun Kärppiä

Eetu Koivistoinen vahvistamaan Oulun Kärppiä

Oulun Kärpät on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Eetu Koivistoisen kanssa.

Lue lisää
Eetu Päkkilä palaa Oulun Kärppiin

Eetu Päkkilä palaa Oulun Kärppiin

Oulun Kärpät on tehnyt kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Eetu Päkkilän kanssa.

Lue lisää
Markus Nutivaara tekee paluun Kärppäpaitaan

Markus Nutivaara tekee paluun Kärppäpaitaan

Puolustaja Markus Nutivaara ja Kärpät ovat solmineet pelaajasopimuksen. Sopimus kattaa kauden 2025-2026.

Lue lisää
Tommi Tikka täydentämään Kärppien hyökkäystä

Tommi Tikka täydentämään Kärppien hyökkäystä

Kärpät on kiinnittänyt rosteriinsa hyökkääjä Tommi Tikan. Seuran ja pelaajan välinen sopimus on pituudeltaan 2+1 vuotta.

Lue lisää
Aku Räty tekee paluun Kärppäpaitaan

Aku Räty tekee paluun Kärppäpaitaan

Hyökkääjä Aku Räty on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen Kärppien kanssa. 23-vuotias kärppäkasvatti pelasi edellisen kerran keltamustissa kaudella 2021-2022.

Lue lisää