Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Luiz Antonio jatkaa OPS-jp:n päävalmentajana vuoteen 2013 asti

 
Luiz Antonio jatkaa OPS-jp:n päävalmentajana vuoteen 2013 asti

Jalkapallon Ykkösessä pelaava Oulun Palloseura-jp on kiinnittänyt seuran nykyisen päävalmentajan Luiz Antonion vuoden 2013 loppuun asti. Antoniolla oli voimassaoleva sopimus vielä ensi kaudesta, mutta OPS-jp halusi turvata hyvissä ajoin pitkänlinjan tekemisen valmennuspuolella sopimalla jo nyt kahden kauden jatkosta.

- Haluamme jatkuvuutta myös organisaation puolelle, jonka tärkein yksittäinen henkilö on päävalmentaja. Luiz on intohimoinen ja kehittyvä valmentaja, joka on tehnyt upeaa työtä meillä. Tämä sopimus ja uusi harjoituskeskus tukevat pitkän tähtäimen tavoitettamme eli kasvua suurseuraksi, OPS-jp:n manageri Miika Juntunen visioi.

Komean pelaajauransa päätteeksi Antonio on käynyt Brasilian korkeimman tason valmentajakurssin. Suomessa hän on jakanut jalkapallo-oppia jo viiden vuoden ajan ? suurimpana meriittinä OPS-jp:n nostaminen Ykköseen viime kaudella.

- OPS:lla on edessään loistava tulevaisuus ja isoja visioita, jotka minäkin olen nähnyt. Olen kiitollinen siitä, että seura tulee ja tarjoaa kaksi vuotta jatkoa. Se on merkki siitä, että he ovat huomanneet, että olen tehnyt hyvää työtä täällä. Minä haluan valmentaa tätä joukkuetta Veikkausliigassa joku päivä ja menestyä täällä seuran mukana, Luiz Antonio kertoo.

Kaikki tekeminen OPS-jp:ssa tähtää siihen, että seura kehittyy tulevaisuudessa eteenpäin. Manageri Juntunen on visioinut usein Suomen Rosenborgista.

- Saamme joka vuosi Luizin kautta kolme kovaa ammattilaispelaajaa Brasiliasta, niin kuin meillä on nytkin. Mutta Luiz on valmis kouluttamaan myös nuoria pelaajia ja toivottavasti saamme jatkossa lisää oululaisia nuoria toimintaamme. Käymme jatkossa katsastamassa myös nuoria brasilialaispelaajia, jotka voivat tulla tänne kehittymään hänen valmennukseen. Meille on tulossa seuratalo, jossa he voivat asua ja ruokailla ja harjoitusolosuhteet ovat pian kunnossa harjoituskeskuksen myötä, Juntunen mainitsee.

Myös Luiz Antonio haluaa kehittää ympäristöään ennen kaikkea ammattimaisemmaksi.

- Olen brasilialainen, mutta olen asunut Suomessa 17 vuotta. Uskon, että olen aika hyvä yhdistelmä sanomaan, mitä suomalaisesta jalkapallosta puuttuu. Jos me haluamme pelata korkeimmilla sarjatasoilla, niin ympäristön pitää olla vielä ammattimaisempi. En halua olla vain edustusjoukkueen valmentaja, vaan huolehtia myös siitä, miten lapset ja nuoret harjoittelevat, Antonio mainitsee.

Luiz Antonion valmentajaura:
2010: OPS-jp
2009: OPS-jp
2008: Lisäkoulutusta Brasiliassa
2007: Tornion Pallo-47
2006: Sepsi-78
2005: OPS, A-juniorit

OPS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Palloseura - jalkapallo ry - logo

OPS jalkapallo - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Hercules vahvistui kahdella pelaajalla

Hercules vahvistui kahdella pelaajalla

Hercules on vahvistunut kahdella keskikaistalla viihtyvällä pelaajalla. Syksyllä joukkueeseen liittynyt Lapuan mies Iikka Hirvilammi ja AC Oulu Akatemiassa viime kaudella operoinut Niklas Haataja pelaavat Hercun väreissä kaudella 2021.

Lue lisää
Aapo Kuivila lainalle SJK:sta

Aapo Kuivila lainalle SJK:sta

AC Oulu ja SJK ovat sopineet toppari Aapo Kuivilan lainasopimuksesta AC Oulun riveihin. Lainasopimus kattaa kauden 2021.

Lue lisää
AC Oululle neljä uutta pelaajasopimusta

AC Oululle neljä uutta pelaajasopimusta

AC Oulu on solminut neljä uutta pelaajasopimusta. Maalivahti Tommi Lindholmin sopimus kattaa kauden 2020. Hyökkäyspään tulokkaiden Fareed Sadatin ja Jusif Alin sopimukset sisältävät myös optiot kaudesta 2021. Nuoren oululaislupaus Otso Liimatan sopimus ulottaa kauden 2023 loppuun saakka.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Pekka Welling tekee paluun AC Ouluun

Pekka Welling tekee paluun AC Ouluun

AC Oulu ja hyökkääjä Pekka Welling ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää