Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Niklas Rubin Kärppien maalinsuulle

Niklas Rubin Kärppien maalinsuulle

Kolme edelliskautta Porin Ässiä edustanut Niklas Rubin vartioi ensi kaudella Kärppämaalia. Liigan parhaimmistoon kuuluva 29-vuotias ruotsalaismaalivahti on solminut Kärppien kanssa kevääseen 2027 ulottuvan sopimuksen. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027.

Rubin on syntyjään Kungsbackasta ja hän on Hanhals IF:n kasvatti. Ennen siirtymistään Liigaan ja Ässiin hän pelasi neljä kautta SHL:ssä – yhden kauden Luleå HF:ssa ja kolme viimeisintä Frölunda HC:ssa. Rubin on myös edustanut Ruotsin maajoukkuetta.

Kuluneen runkosarjan päätteeksi hänellä oli Liigan paras torjuntaprosentti, 91,51 %. Lisäksi kevään aikana Rubin torjui yhteensä 10 playoffs-ottelua huikealla torjuntaprosentilla 93,12 %.

Maalivahti kertoo viihtyvänsä hyvin Liigassa.

”Tunsin, että oli aika etsiä jotain uutta ensi kaudeksi, ja Kärpät otti minuun yhteyttä. Olen kuullut paljon hyvää organisaatiosta entisiltä joukkuekavereiltani, ja seuran näkemys tulevaisuudesta vastaa hyvin sitä, mitä odotan urani seuraavalta askeleelta.

Nopeus ja jalkatyöskentely ovat vahvuuksiani maalilla. Haluan jatkossakin pelata korkealla tasolla ja antaa oman panokseni joukkueen menestyksen eteen”, Rubin lupaa.

”Niklaksesta saamme laadukkaan maalivahdin, joka on kolmen viimeisen kauden aikana torjunut itsensä aivan Liigan kärkeen. Odotamme, että hän kantaa ensi kaudella isoa vastuuta olemalla yksi joukkueen kantavista tukipilareista. Otamme hänet täällä Oulussa avosylin vastaan!”, kommentoi Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen uusinta pelaajahankintaa.

Lähde: karpat.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Kärpät 46 ry - logo

Kärpät - 2024-2025 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2024-2025

Ottelut kaudella 2024-2025

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kärpät hankki kokeneen puolustajan - Rasmus Rissanen kaksivuotisella sopimuksella Ouluun

Kärpät hankki kokeneen puolustajan - Rasmus Rissanen kaksivuotisella sopimuksella Ouluun

Oulun Kärpät on solminut kahden vuoden sopimuksen puolustaja Rasmus Rissasen kanssa. Rissanen siirtyy Kärppiin Ruotsin SHL:stä, missä hän on pari edelliskautta edustanut Linköping HC:ta.

Lue lisää
Eetu Koivistoinen vahvistamaan Oulun Kärppiä

Eetu Koivistoinen vahvistamaan Oulun Kärppiä

Oulun Kärpät on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Eetu Koivistoisen kanssa.

Lue lisää
Eetu Päkkilä palaa Oulun Kärppiin

Eetu Päkkilä palaa Oulun Kärppiin

Oulun Kärpät on tehnyt kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Eetu Päkkilän kanssa.

Lue lisää
Markus Nutivaara tekee paluun Kärppäpaitaan

Markus Nutivaara tekee paluun Kärppäpaitaan

Puolustaja Markus Nutivaara ja Kärpät ovat solmineet pelaajasopimuksen. Sopimus kattaa kauden 2025-2026.

Lue lisää
Tommi Tikka täydentämään Kärppien hyökkäystä

Tommi Tikka täydentämään Kärppien hyökkäystä

Kärpät on kiinnittänyt rosteriinsa hyökkääjä Tommi Tikan. Seuran ja pelaajan välinen sopimus on pituudeltaan 2+1 vuotta.

Lue lisää
Aku Räty tekee paluun Kärppäpaitaan

Aku Räty tekee paluun Kärppäpaitaan

Hyökkääjä Aku Räty on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen Kärppien kanssa. 23-vuotias kärppäkasvatti pelasi edellisen kerran keltamustissa kaudella 2021-2022.

Lue lisää