Junttila sivussa runkosarjan loppuun asti
Junttila sivussa runkosarjan loppuun asti
Perjantaina Oulun Kärppien ja Vaasan Sportin välisen ottelun kesken jättänyt hyökkääjä Julius Junttila on sivussa loukkaantumisen vuoksi aina Liigan runkosarjan loppuun saakka. Junttila satutti itseään ensimmäisen erän alkupuoliskolla eikä palannut enää takaisin kaukaloon ottelun kuluessa. Kärppähyökkääjä on tehtaillut kuluvalla kaudella pelaamissaan 40 ottelussa tehot 15+10.
Loukkaantuneiden listalla olevien Arto Laatikaisen ja Markus Nutivaaran odotetaan tekevän paluun kaukaloon lähiaikoina. Puolustajien tilanteen edistymistä tarkkaillaan päivä kerrallaan. Sen sijaan tammikuun 26. päivä pelatun JYP-ottelun alussa loukkaantunut hyökkääjä Saku Mäenalanen on varmuudella poissa vielä ainakin tämän viikon.
Kärppänuoret Hokkiin
Kärppien junioreista Aku Kestilä, Sami Anttila, Sami Väliharju ja Taneli Siikaluoma jatkavat kauden loppuun ulottuvalla lainasopimuksella Kajaanin Hokin riveissä. Kvartetista vuosina 1995 ja 1996 syntyneet Anttila ja Väliharju voidaan kutsua kevään aikana myös takaisin Kärppiin.
27 ottelua Kärppien paidassa pelannut puolustaja Taneli Ronkainen jatkaa loppukauden Oulussa, ja Hokista lainalla ollut puolustaja Aleksi Mäkelä palaa takaisin kajaanilaisseuran riveihin.
Kärppien tiedotteesta / UrheiluSuomi.com
Takaisin edelliselle sivulle