Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Seth Abladesta OPS:n päävalmentaja, Ari Koskesta apuvalmentaja

Veikkausvinkit

 

Seth Abladesta OPS:n päävalmentaja, Ari Koskesta apuvalmentaja


Oulun Palloseura on nimittänyt Seth Abladen seuran uudeksi päävalmentajaksi Jeferson Piresin tilalle. Edustusjoukkueen apuvalmentajana aiemmin työskennellyt Suomen ja Ghanan kaksoiskansalainen ottaa vastuullisemman ruudun nöyränä vastaan.

- Jeferson Pires teki hyvää työtä minun kanssani ja sen suhteen ei varmasti tule muutoksia. Ajattelimme hyvin pitkälle samalla tavalla jalkapallosta eli pelifilosofia on edelleen se, että pidetään palloa ja ollaan hyökkäävä joukkue. Nyt on tärkeintä saada joukkue nopeasti kasaan ja päästä jatkamaan eteenpäin, Seth Ablade kertoo.

Abladella on A-valmentajatutkinto. Hän on pelannut Suomessa AC Oulussa, Kuopion Palloseurassa ja Oulun Palloseurassa. Lisäksi hän on pelannut ammattilaisena synnyinmaassaan Ghanassa sekä Itävallassa, Hollannissa, Puolassa ja Albaniassa. Vuosina 2010-2013 Ablade valmensi Vaasan Palloseurassa muun muassa D-, C- ja A-junioreita.

Abladen aisapariksi on nimitetty kaksivuotisella sopimuksella rovaniemeläislähtöinen Ari Koski. Eilen 30 vuotta täyttänyt Koski on nuoresta iästään huolimatta varsin kokenut ja koulutettu valmentaja. Koski on koulutukseltaan liikunnanohjaaja sekä ammattivalmentaja. Hän on suorittanut Suomen Palloliiton fyysisen harjoittelun kurssin, B-valmentajatutkinnon (UEFA B-lisenssi), maalivahtivalmentajakurssin sekä Palloliiton ja Fortumin Fortum Tutor -kurssin.

Aiemmin Koski on työskennellyt muun muassa FC Lynxin valmennuspäällikkönä ja nappulapäällikkönä sekä kouluttanut Rovaniemen Palloseuran nappulavalmentajia. Kaudella 2012 Koski valmensi oululaista JS Herculesia Kolmosessa ja toimi Tervarit-j:n kyky- ja taitokouluvastaavana. Lisäksi Koski on valmentanut eri-ikäisiä junioreita jo 12 vuoden ajan (mm. Tervarit-j, RoPS, FC Lynx ja Pohjois-Suomen piirijoukkue C14 sekä tytöissä että pojissa). Hän on valmentanut 13-15 vuotiaita poikia myös Espanjassa C.D. Parquesolin ja Real Valladolidin organisaatioissa. Kaudella 2006 Koski toimi FC Lynxin edustusjoukkueen apuvalmentaja miesten Kakkosessa.

OPS saa Koskesta motivoituneen, intohimoisen ja urallaan eteenpäin pyrkivän valmentajan.

- Tuon positiivista fiilistä ja pikkunyansseja. Valmennushommista minulla on jo jonkin verran kokemusta, mutta tulen tänne samalla oppimaan uutta ja ottamaan seuraavan askeleen urallani eteenpäin, Koski sanoo.

OPS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Palloseura - jalkapallo ry - logo

OPS jalkapallo - 2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013

Ottelut kaudella 2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Alexander Jibrin nousee AC Oulun sopimuspelaajaksi

Alexander Jibrin nousee AC Oulun sopimuspelaajaksi

AC Oulu ja 20-vuotias Alexander Jibrin ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Viime kaudella pääasiassa farmijoukkue OLS:n riveissä esiintynyt Jibrin nousi AC Oulun kokoonpanoon viidessä ottelussa.

Lue lisää
Driton Shala jatkaa AC Oulussa kaudella 2019

Driton Shala jatkaa AC Oulussa kaudella 2019

AC Oulu ja hyökkäyspäässä parhaiten viihtyvä Driton Shala ovat solmineet kauden 2019 kattavan jatkosopimuksen.

Lue lisää
Jere Aallikolle kahden vuoden jatkosopimus AC Ouluun

Jere Aallikolle kahden vuoden jatkosopimus AC Ouluun

AC Oulu ja keskikenttäpelaaja Jere Aallikko ovat solmineet kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Maalikuningas Morin jatkaa AC Oulussa

Maalikuningas Morin jatkaa AC Oulussa

Ykkösen maalikuninkuuden 17 osumalla voittanut meksikolainen kärkipelaaja Alberto Alvarado Morin on tehnyt AC Oulun kanssa ensi kauden kattavan jatkosopimuksen.

Lue lisää
Juhani Pennanen jatkaa AC Oulun maalilla

Juhani Pennanen jatkaa AC Oulun maalilla

AC Oulu on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen maalivahti Juhani Pennasen kanssa.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää